Voiko pelkällä ihonhoidolla silottaa juonteet? (Ja miten kasvojooga liittyy tähän?)

Jos olet seurannut minua pidempään, tiedätkin jo, että rakastan ihonhoitoa, purkkeja ja purnukoita. Ihonhoidolla saa aikaan oikeastikin konkreettisia muutoksia kasvoissa.

Tuotteet loistavat erityisesti ihon kosteustasapainon parantamisessa, ihon elinvoimaisuuden ja hehkun boostaamisessa, sävyerojen tasoituksessa sekä ihon pintatekstuurin parantamisessa, joka vaikuttaa ihon pehmeyteen, kimmoisuuteen ja pieniin pintajuonteisiin.

Joten kyllä, oikein rakennettu rutiini todellakin tuo näkyviä ja tuntuvia tuloksia.

Mutta jos puhutaan rypyistä, kasvojen ryhdikkyydestä tai vaikkapa laskevista suupielistä ja veltostuneesta ihosta… niin siinä kohtaa on aika puhua suoraan: Pelkkä kosmetiikka ei yksin riitä.

Kosmetiikka on loistava työkalu, mutta sen vaikutukset kohdistuvat ihon pinnalle ja ihon kosteustasapainoon. Kun ongelma piilee esimerkiksi lihaskireyksissä, vuosikausia otsaa kurtistaneissa yliaktiivisissa lihaksissa tai purentalihasten jännityksessä, niin seerumin vaikutus jää väistämättä hyvin pintapuoliseksi. Silloin tarvitaan jotain muuta.

ihotyyppi

Täydentävänä hoitokeinona kasvojumppa

Voin tunnustaa heti alkuun: en ollut aiemmin koskaan ollut erityisen kiinnostunut kasvojoogasta. Kun kuulin siitä ensimmäistä kertaa, ajattelin sen olevan aivan huuhaata. Ja kun testasin sitä itse ensimmäistä kertaa, se ei tuntunut yhtään omalta. Kunnes tajusin, mistä siinä oikeasti onkin kyse ja sehän olikin menoa sitten ihan välittömästi!

Kasvojooga on oikeastaan aika nerokasta. Käyttäisin itse sitä kuvaamaan mieluiten sanaa kasvojumppa. Se on yhdistelmä kasvojen lihasten treenaamista, hierontaa, akupainantaa ja jännitystilojen purkamista. Se tähtää kasvojen liian innokkaiden lihasten (jotka aiheuttavat ihon rypistymistä sekä lihasten kiristymistä) rauhoittamista sekä toisaalta uinuvien lihasten aktivointia. Näin saadaan kasvoille oikeisiin kohtiin muotoa ja volyymia, sekä toisaalta hillittyä liiallista lihastyötä muissa osissa kasvoja, jolloin iho lihasten päällä pääsee silottumaan.

Mun rakkain harrastus on jo vuosia ollut salitreeni, joten myös kasvojen lihasten treeni käy järkeeni. Salitreenistä poiketen, kasvojumppaa voi tehdä lähes missä vaan, eikä siihen tarvita mitään välineitä!

Kasvojooga ja ihonhoito ovat täydellinen parivaljakko

Voit ajatella asian näin: ihonhoidolla hoidetaan ihoa ulkoisesti, kasvojoogalla hoidetaan puolestaan kasvoja sisältä päin. Ne täydentävät toisiaan erinomaisesti. Kuten mainittua, ihonhoito kosteuttaa, pehmentää, kirkastaa.

Kasvojooga taas:

  • Rentouttaa yliaktiivisia ja -jännittyneitä lihaksia, jotka voivat aiheuttaa juonteita

  • Herättää nukuksissa olevia lihaksia, joista volyymi on kadonnut (kuten poskipäät)

  • Aktivoi ihon pintaverenkiertoa ja tukee näin kollageenin tuotantoa

  • Tehostaa lymfakiertoa, mikä puolestaan vähentää turvotusta, pöhötystä ja auttaa myös tasoittamaan ihon sävyä

  • Voi jopa vaikuttaa siihen, miten väsyneeltä tai “tukkoiselta” kasvot näyttävät

Eli siinä missä ihonhoito luo iholle puitteet kukoistaa, niin kasvojooga antaa sille sisäisen tukirangan. Yhdessä ne ovat voittamaton kombo.

ihotyyppi

Miksi treenaamme kehoa, muttei kasvoja?

Kasvoissa on yli 40 lihasta. Ne tekevät töitä joka päivä – puhuessa, syödessä, ilmehtiessä, tuijottaessa ruutua otsa kurtussa (hupsista… myönnän tämän!). Ja silti nämä lihakset jäävät usein täysin ilman huomiota.

Ei siis ihme, jos tuntuu, että posket on valahtaneet vähän alemmas kuin vielä kymmenen vuotta sitten. Kasvojooga (kuten mikään muukaan) ei kuitenkaan ole taikatemppu. Mutta se on lempeä, täysin luonnollinen ja oikeastikin yllättävän tehokas tapa vaikuttaa niihin asioihin, joihin pelkkä kosmetiikka ei yllä.

Ei ole tarkoitus, että kaikki näyttävät yhtäkkiä taas 20-vuotiailta, mutta omalle iholle optimaalisella ihonhoidon ja kasvojumpan yhdistelmällä voidaan tehdä omista kasvoista luonnollisen elinvoimaiset ja nuorekkaat. Se kuuluisa paras versio itsestään.

Ja jos mietit, että no onkos tässä nyt kyseessä taas vain joku uusi trendijuttu, niin ei. Kasvojen hierontaa ja lihasharjoituksia on tehty eri kulttuureissa jo tuhansia vuosia.

Kasvojumppa ei vaadi tuntikausia aikaa

Jos kiire painaa ja ajatus uudesta “projektista” väsyttää jo valmiiksi, niin haluan sanoa tämän: kasvojoogan ei tarvitse olla iso juttu. Se on parhaimmillaan yhtä luonnollinen osa arkirutiineita kuin ihonhoitokin. Tai mikä muu rutiini tahansa, mitä teet itsesi hyväksi.

Sen ei tarvitse kestää puolta tuntia eikä tapahtua täydellisessä hiljaisuudessa. Kun liikkeet osaa, ne voi tehdä vaikka kahvin tippuessa tai töiden lomassa tauolla (saatat haluta tehdä nämä välillä hassunkin näköiset kasvojumppaliikkeet kuitenkin mieluummin kotitoimistolla kuin avokonttorissa…). Tai vaikka 5-15 minuutin “nollaushetkenä” illan ihonhoitorutiinin yhteydessä. Itse kasvojoogaan usein samalla kun katson illalla telkkaria.

Kasvojooga ei korvaa ihonhoitoa. Se ei korvaa hyviä, omalle ihotyypille ja oman ihon tarpeisiin valittuja tuotteita. Mutta se täydentää ne tavalla, jota et ehkä vielä osannut kaivata. Ja kun kokeilet, huomaat itsekin!

Jos tämä herätti sinussa uteliaisuutta, niin pysyhän kuulolla. Olen juuri starttailemassa kasvojoogaan liittyvien harjoitusten jakamisen Instagramissani sekä YouTube-tililläni. Jos haluat jatkossa nähdä liikkeet käytännössä ja saada ohjatun hetken kasvojesi huoltoon, niin YouTube- ja Instagram-tilini kannattaa pistää seurantaan.

Luvassa on helposti arkeen solahtavia pätkiä, jotka rentouttavat ja tuovat elinvoimaa kasvoille.

Ja jos kasvojooga alkoi kutkutella enemmänkin, niin kerrottakoon pieni ennakkopaljastus: kesän taittuessa syksyyn, minulta on tulossa uusi 21 päivän starttikurssi kasvojoogaan. Sen avulla pääset sukeltamaan kasvojumpan ja -hierontojen maailmaan tavalla, joka tuo kasvoille ryhtiä, hehkua ja eloa, helppojen liikkeiden avulla täysin ilman välineitä.

Tämä on täydellinen tapa aloittaa, jos haluat kokeilla, mitä kasvojooga voi juuri sulle tehdä. Ja nähdä omin silmin, mitä voi tapahtua jo kolmessa viikossa. Mutta siitä lisää hiukan myöhemmin...!💖